tiistai 6. toukokuuta 2014

Kisahoitajan tehtävät


Kisahoitaja auttaa kaikin tavoin ratsastajaa. Eli edellisenä iltana/aamulla auttaa pakkaamaan tarvittavat tavarat ja siistimään hevosen sekä varusteet, tarvittaessa letittää hevosen harjan ja hännän, kisoissa taluttelee hevosta ja auttaa varustamaan sen, huolehtii että tavarat pysyvät mukana, toimii vaatenaulakkona ja loimitelineenä, käy hakemassa evästä ratsastajalle ja vahtii aikatauluja. 

Tärkeintä on että kisahoitaja pysyy aikaktaulussa ja että hoitaja osaa käsitellä hevosta esimerkiksi kisapaikalla kävelyttäessä. Kisahoitajan taso ei ole oleellinen, se riippuu myö hevosesta millainen luonne sillä on. Kokeneet kisahevoset ei yleensä kisapaikalla turhia hötkyile, kun taas nuoremmat ja kokemattomat saattavat sinkoilla sinne tänne.

Kisapäivät saattavat alkaa aamusta ja loppua illasta, hoitajan siis tulee olla tallilla joaikaisin aamulla jos tarvetta. Aikaisilta herätyksiltä ei siis vältytyä. 

Isot kisat esimerkiksi kansainväliset, saattavat kestää kokonaisen viikonlopun. Silloin hoitajan tehtävä on ruokkia hevosta ja tarkistaa sen hyvinvointi. 

Hevoset odottelemassa hevosautossa